Amerikanrottaterrierin rotumääritelmä


Alkuperämaa: USA 
Käyttötarkoitus: Terrieri 
Ryhmä:
FCI:n numero: Ei FCI-rotu 
Hyväksytty: AKC 1.7.2010 Kennelliitto 7.6.2016

LYHYT HISTORIAOSUUS: Amerikanrottaterriereitä kasvatettiin alun perin maatilojen rottakoiriksi. Rotu on nykyään monipuolinen seurakoira, joka kykenee myös pyydystämään jyrsijöitä ja muita tuhoeläimiä, se menee tarvittaessa myös maan alle ja metsästää pienriistaa. 



YLEISVAIKUTELMA: Pieni tai keskikokoinen, vankka, tiivisrakenteinen, väritykseltään kirjava koira jonka olemus kuvastaa nopeutta ja voimaa. Tasapainoinen, tyylikäs, urheilullinen ja lihaksikas olemus, sulavat ääriviivat. Ei koskaan roteva tai karkea, ei myöskään siroluustoinen eikä kääpiömäinen. Koiran tulee olla jäntevä ja hyväkuntoinen. Työskentelyssä saatuja arpia tai muutamaa katkennutta/irronnutta etu- tai kulmahammasta ei pidä laskea virheeksi. Rodusta on kaksi eri kokomuunnosta. 

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Rungon pituus on hieman säkäkorkeutta suurempi; matalaraajaisuus on vakava virhe. Keskivahva, kokoon nähden sopusuhtainen luusto. 

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Hyvin tarkkaavainen, tarmokas, omistajaansa kiintynyt, helposti koulutettava ja tottelevainen. Yleensä ystävällinen muita koiria kohtaan mutta voi olla vieraita ihmisiä kohtaan varautunut. Alistuva käytös ei ole virhe; vihaisuus tai arkuus ovat virheitä. 

PÄÄ: Edestä ja sivusta nähtynä tylpän kiilan muotoinen, edestä katsottuna levenee sulavasti korvien tyveä kohti jatkuvana linjana. 
Kallo: Edestä katsottuna kohtuullisen leveä ja päältä melko litteä, sivulta hieman pyöristyvä, korvista silmiä kohti sulavasti kapeneva. Niskakyhmy on vähäinen. 
Otsapenger: Selvästi erottuva mutta ei liioiteltu. 
Kirsu: Täysin pigmentoitunut ja rungon väriin sointuva. Sitruunankeltaisilla ja vaalean aprikoosinvärisillä koirilla lihanvärinen kirsu on virhe, muilla väreillä vakava virhe. Kirsun haalistuminen vuodenajan mukaan sallitaan. 
Kuono: Hieman kallo-osaa lyhyempi ja voimakas, silmien alta täyteläinen, kirsua kohti sulavasti kapeneva. Alaleuka on vahva eikä kuono-osa saa vaikuttaa suipolta eikä heikolta. 
Huulet: Tiiviit ja kuivat, pigmentiltään sopusoinnussa kirsun värin kanssa tai vaaleanpunaiset, joko yksiväriset tai pilkuttuneet. 
Leuat / hampaat: Voimakkaat valkoiset hampaat. Leikkaava purenta, tasapurenta hyväksytään. 
Posket: Litteät ja lihaksikkaat, eivät ulkonevat. 
Silmät: Kauas toisistaan sijoittuneet ja hieman vinoasentoiset, muodoltaan soikeat, eivät suuret. Ilme on älykäs, valpas ja kiinnostunut. Silmien väri vaihtelee rungon värityksen mukaan tummanruskeasta pähkinänruskeaan. Harmaat silmät hyväksytään vain pigmentiltään sinisillä koirilla, muunvärisillä ne ovat vakava virhe. Vähäinenkin sininen väri silmissä on hylkäävä virhe. Silmäluomien pigmentti on sopusoinnussa kirsun värin ja pään värityksen kanssa. 
Korvat: V:n muotoiset, kiinnittyneet kallon ulkoreunaan, kooltaan sopusuhtaiset ja kohtuullisen teräväkärkiset. Sivulta katsottuna korvan tyvi on samassa linjassa silmän ulkonurkan kanssa. Korvat ovat joko pystyt, puolipystyt tai taittokorvat, ja koiran ollessa tarkkaavainen niiden tulee olla asennoltaan symmetriset. Ruusukorvat valppaalla koiralla ovat virheelliset. Typistetyt korvat ovat hylkäävä virhe. 

KAULA: Sopusuhtainen pään pituuden kanssa, voimakas ja kuiva. Niskalinja on kevyesti kaartuva, kaula liittyy sulavasti lapoihin. 

RUNKO: Tiivis, vahva ja notkea, lihakset ovat litteät. Ylälinja selästä lanteeseen ja hännäntyveen on sulavalinjainen. 
Selkä: Tasainen ja tiivis. Lanne: Lyhyt ja lihaksikas, hieman kaartuva. 
Lantio: Hieman pyöristyvä. 
Rintakehä: Pitkä, edestä katsottuna muodoltaan soikea ja kyynärpäihin ulottuva. Hyvin kaartuvat kylkiluut. Eturinta on kohtuullisen leveä, täyteläinen ja selvästi erottuva. 
Alalinja: Kevyesti nouseva. 

HÄNTÄ: Kiinnittynyt sulavasti lantion jatkeeksi. Häntä voi olla luonnontöpö tai pitkä, hännän pituudella ei ole merkitystä. Rodun kotimaassa häntä on tavallisesti lyhyeksi typistetty. (Huom. Suomessa typistyskielto) Täysimittainen häntä kapenee kohti kärkeä ja ulottuu kinnerniveleen. Hännän asento vaihtelee koiran mielialan mukaan hieman vaakatason alapuolelta lähes pystysuoraan, mutta häntä ei saa kiertyä eikä kääntyä selän päälle. 

RAAJAT ETURAAJAT: 
Yleisvaikutelma: Suorat ja yhdensuuntaiset. Kulmaukset tasapainossa takaosan kulmausten kanssa. 
Lavat: Viistot ja litteälihaksiset. 
Olkavarret: Suunnilleen lapaluun pituiset ja hyvin kulmautuneet. 
Kyynärpäät: Eivät sisä- eivätkä ulkokierteiset, sijoittuneet kohtisuoraan lapaluun kärjen alapuolelle. Etäisyys kyynärpäästä maahan on suunnilleen puolet säkäkorkeudesta. 
Välikämmenet: Hieman viistot. 
Etukäpälät: Soikeat ja tiiviit, ei sisä- eivätkä ulkokierteiset. Kohtuullisen kaarevat varpaat, paksut päkiät ja vahvat kynnet. 

TAKARAAJAT: 
Yleisvaikutelma: Lihaksikkaat, mutta lihakset eivät ole pullottavat eivätkä liioitellut. Kulmaukset tasapainossa etuosan kulmausten kanssa. 
Polvet: Hyvin kulmautuneet. 
Välijalat: Lyhyet ja pystysuorat. 
Takakäpälät: Kuten etukäpälät, mutta hieman pienemmät. 

LIIKKEET: Sujuvat, yhdensuuntaiset ja tehokkaat, hyvä eturaajan ulottuvuus ja takaraajan työntö; liikkeet kuvastavat ketteryyttä, nopeutta ja voimaa. Vauhdin kasvaessa näkyy pyrkimys yksijälkisyyteen. Liikkuessa kyynärpäät eivät saa kääntyä ulospäin eivätkä liikkeet saa olla veivaavat tai rullaavat. 

KARVAPEITE: 
Karva: Lyhyttä, sileää, kiiltävää ja tiiviisti rungonmyötäistä. Hyvin niukka kauluri tai harjas selällä sallitaan mutta se ei ole toivottua. Viiksikarvoja ei poisteta. Vähäinenkin kiharuus sekä täydellinen geneettinen karvattomuus ovat hylkääviä virheitä. 
Väri: Mikä tahansa valkokirjava väritys hyväksytään. Laikut voivat olla useampaa kuin yhtä väriä. Amerikanrottaterrieri ei koskaan ole yksivärinen täysin ilman valkoista. Ainoa sallittu yksivärinen väritys on täysin valkoinen koira jossa pigmenttilaikkuja on vain ihossa. Kirjavalla koiralla yksi väri on aina valkoinen. Hyväksyttyjä värejä ovat musta, suklaanruskea, punainen, aprikoosi, sininen, kellanruskea, punaruskea, sitruunankeltainen tai valkoinen, joko punaruskein tanmerkein tai ilman niitä. Toivotuin väritys on sävyltään syvä ja voimakas ja värien rajat selvät. Rungossa tulisi mieluiten olla 10–90 % valkoista, mutta kaikenlaiset kuvioinnit (pilkut, erikokoiset laikut) ovat samanarvoiset, samoin valkoisen värin määrä päässä, kuonossa ja korvissa. Tan-merkit ovat yleiset ja niiden väri vaihtelee kermanväristä ruosteenruskeaan. Mäyränharmaat merkit hyväksytään. Erilaiset pienet pilkut ja värien sekoittuminen ovat yleisiä, mutta hyvin voimakkaasti pilkuttunut väritys ei ole toivottavaa. Mustat karvankärjet sallitaan karvapeitteessä, "harsona" päässä tai "kynänpiirtoina" varpaissa. Musta maski tai kuono koiralla, jonka värityksessä ei muuten ole mustaa, on vakava virhe. Koiralla tulee aina olla edes hieman valkoista mutta muutama valkoinen karva ei riitä. Pienin hyväksyttävä valkoinen täplä on kooltaan vähintään 2,5 cm ja sen kohdalla iho on valkoinen tai vaaleanpunainen. Leveimmältä kohdaltaan alle 2,5 cm kokoinen valkoinen täplä on hylkäävä virhe, samoin juovikkuus (brindle) tai merleväritys. 

KOKO: 
Säkäkorkeus: Rodussa esiintyy kaksi eri kokomuunnosta. Pieni 25,5–33 cm Normaalikokoinen yli 33 – 45,5 cm. 

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen ja sen vaikutukseen koiran terveyteen ja hyvinvointiin. 
  • Matalaraajaisuus 
  • Lihanvärinen kirsu on virhe sitruunankeltaisilla ja vaalean aprikoosinvärisillä koirilla ja vakava virhe muilla väreillä 
  • Harmaat silmät muilla kuin pigmentiltään sinisillä koirilla 
  • Ruusukorvat koiran ollessa tarkkaavainen 

HYLKÄÄVÄT VIRHEET: 
  • Vihaisuus tai liiallinen arkuus 
  • Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä 
  • Yli 6 kk ikäisellä koiralla alle 25,5 cm tai yli 45,5 cm säkäkorkeus 
  • Vähäinenkin sininen väri silmissä 
  • Typistetyt korvat 
  • Geneettinen karvattomuus 
  • Karvan vähäinenkin kiharuus; muu kuin rotumääritelmässä kuvattu karvanlaatu 
  • Yksivärisyys (paitsi valkoinen); valkoisen värin puuttuminen; valkoista väriä alle 2,5 cm kokoisena täplänä 
  • Juovikkuus (brindle), merleväritys 

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin. Jalostukseen tulee käyttää vain toiminnallisesti ja kliinisesti terveitä, rakenteeltaan rodunomaisia koiria.

Lähde: Kennelliitto
LINKKI KENNELLIITON ROTUMÄÄRITELMÄÄN
LINKKI AKC:N ROTUMÄÄRITELMÄÄN
Copyright (c)2019, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 216760
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän